Postipuun koulun pysäköinti

14.4.2016

Olemme olleet yhteydessä Postipuun kouluun ja koulu on hakenut uutta liilkennemerkkiä piha-alueelle, joka mahdollistaisi myös meidän iltakäyttäjien pysäköinnin klo 22 asti siellä. Asia etenee, mutta hitaasti eli uutta merkkiä ei välttämättä saada ennen syksyä. Tässä välissä koulu on esittänyt toiveen, että iltaisin koulun alueella ei pysäköinnivalvojat kävisi, mikä on ollut aikaisemmin käytäntönä, mutta pysäköinninvalvontavirastossa vedottiin vanhaan sopimukseen eli mikäli tieto siellä ei kulje kaikille pysäköinninvalvojille kentällä asti, niin pysäköintiä saatetaan valvoa edelleen myös iltaisin koulun piha-alueella.

Tässä välillä ehdotamme liikkumista pyörällä tai jalan tai autojen jättämistä kadun varsiin lähialueelle.

Pahoittelemme ylimääräistä vaivaa.